FANDOM


Vakooja

Vakooja

Yksikkö, joka voi tiedustella toisten pelaajien kylistä tietoja.

Vakooja voidaan lähettää toiseen kylään saarinäkymässä kohdekylä valitsemalla ja sieltä antamalla käsky "Lähetä vakooja".

Vakoojalla on aina mahdollisuus jäädä kiinni. Kiinnijäämisen riski (%) on kerrottu aina jokaisen vakoojan toimen yhteydessä. Mitä pienempi todennäköisyys on, sitä paremmat mahdollisuudet vakoojalla on onnistua tehtävässään. 5% = ei vastavakoilua tai olematon, 95% vastavakoilu (puolustava vakoilu) on maksimissaan tai kylän koko on riittävän pieni (tasolla 1-2) vakoojan havaitsemiseksi.

Vakooja, joka on päässyt toisen pelaajan kylään, kertoo pelaajalle kylän infrastruktuurisen tiedon välittömästi ja pelaaja pääsee katsomaan vakoiltuun kylään, mitä sinne on rakennettu. Vakoojalle/vakoojille voi myös lähettää mukaan syöttejä. Syöttien tarkoitus on hämätä vihollista. Syöteistä hyötyy epävarmemman kiinnijäämisriskin. Syötit tarvitsevat hieman resursseja hämätäkseen mm. räjäyttämällä rikkiä, lahjomalla tai juottamalla vartijat "känniin". Tuolloin pelaaja saa siitä ilmoituksen.

Vakoojalle voi tämän jälkeen antaa tehtäviä:

  • Tutki varastorakennus (mitä resursseja kylässä on)
  • Vakoile kasarmia (mitä sotilaita ja laivoja kylää puolustaa
  • Tarkkaile laivaston ja armeijan liikkeitä (mihin pelaaja on siirtämässä resursseja, sotilaita tai laivoja)
  • Vakoile aarrekammiota (kuinka paljon kultaa pelaajalla on - mielestäni tarpeeton tehtävä koska saman näkee huippupisteistä)
  • Selvitä tutkimuksen taso (mitä pelaaja on tutkinut akatemiassa - huippupisteissä näkee vain kuinka paljon kristallia käytetty ja kuinka monta tasoa kehitetty)
  • Paikallaolotilanne (onko pelaaja tietokoneellaan)
  • Tarkkaile viestiliikennettä (mahdollistaa tiedon keiden kanssa viestejä on vaihdettu tai jopa yksittäisten viestien näkemisen kokonaisuudessaan)
  • Kutsu vakooja takaisin (peru vakoojan olo kaupungissa, Piilopaikassa vakoojan kohdalla painike peru, kiinnijäämisen riski tällöin vakoojan alapuolisessa palkissa %)

Vakoojan merkitys: Kerätä tietoa viholliselta.

Epäonnistuneen tehtävän tulos: Minimissään vakoilun kohde saa tiedon, että hänen kyläänsä on vakoiltu, mutta vakooja pääsi karkuun ennen kuin sitä ehdittiin kuulustelemaan. Pahimmassa tapauksessa vakoilun kohde saa vakoilevan kylän tiedot itselleen (kuka vaikoili, mistä kylästä, kuinka paljon kyseisessä kylässä joukkoja / laivoja ja/tai resursseja, rakennukset ja niiden tasot, mahdolliset tutkimustiedot, mahdollinen viestiliikenne).

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki